2019

KAPPALE KERRALLAAN /
January 2019


Halusin kertoa tänään siitä, kuinka asiakas on mielessäni jokaista kappaletta tehdessä. Minulta usein kysytään ompelenko varastoon monta kappaletta ja sitten myyn ne. Toki se olisi tahdikasta, mutta haluan säilyttää rauhan ja nauttia työni tuloksista. Siispä tilauksen saapuessa, työstän vaatteen alusta alkaen. Joulu oli toki hullua aikaa, joten ensi vuotta ajatellen pitää organisoida vielä paremmin ajankäyttöä. Näin voin säilyttää vaatekohtaisen työtapani.

Haluan tarjota vaihtoehtoa pikamuodin tilalle ja kehitän jatkuvasti ideoita, joilla P E N E voi myös olla tätä. Siksi myös jokainen P E N E vaate tehdään yksilöllisesti kappale kerrallaan, asiakasta ajatellen. Asiakaskeskeisyys on minulle todella tärkeää. Kun tuote kuluu käytössä, siistin ja korjautan ne mielelläni mahdollisimman tarkasti entiselleen. Tilasin juuri uuden nukanpoistajan, joten neuleet saadaan melkein alkuperäisiksi! Minua kiehtoo ajatus vaatteiden pitkä-ikäisyydestä. Ompelen kaikki vaatteet vielä toistaiseksi käsin kotistudiossa. Se on ollut ihanaa.
Minua inspiroivat linjat, monikäyttöisyys, toimivat klassikot, luonto ja väljä istuvuus. Annan ideoilleni aikaa ja työstän niitä rauhassa. Siksi myös jokainen P E N E vaate on hitaan ja harkitun suunnittelun tulos. 

Hitaampaa (mutta inspiroivampaa) arkea kohti,

Petronella / P E N E collection

xxx

”Tekstiilien valmistajien on pystyttävä jatkossa entistä kattavammin kertomaan asiakkailleen tuotteen koko valmistusprosessista, valmistuspaikoista, työoloista, materiaaleista, prosessin ekologisuudesta sekä tuotteen kierrätettävyydestä. Tuotteiden pakkausmateriaalien pitäisi olla kierrätettäviä ja ylipäätään ne pitää saada minimiin.” – Esko Hjelt, Lapuan Kankurien toimitusjohtaja http://www.fablehti.fi

YHDEN NAISEN TYÖPAJA / 
January 2019 

P E N E on toistaiseksi vielä yhden naisen työpaja. Suunnittelen, kaavoitan, ompelen ja pakkaan kaikki itse. Mutta miksi käytän sanaa Me? Vaikka olenkin yksin yrittäjänä, on meitä tässä silti niin monta mukana.

Olen saanut työskennellä tämän ensimmäisen puolen vuoden aikana aivan mahtavien ihmisten kanssa. On ollut ihania ystäviä, jotka ovat hypänneet mallien, valokuvaajan, meikkaajan rooliin. He ovat auttaneet niin monen asian kanssa!

Ja sitten vielä te ihanat asiakkaat, jotka teette tästä niin huippua.
Maanantaina puhuin puhelimessa erään asiakkaan kanssa, joka oli ollut erittäin tyytyväinen tilauksensa laatuun ja palveluun. Olen päässyt tästä puhelusta saadulla hymyllä eteenpäin monta päivää.

Vuosi 2019 tuo myös mukanaan uusia yhteistyöprojekteja, joista olen hurjan innoissani. Kunpa voisin kohta jakaa ne teidän kanssa!

Lähinnä halusin tänään kirjoittaa siitä, että tosiaan teen kaiken yksin, mutta monen ihmisen ympäröimänä. Tämä on rakas harrastus, josta on tulossa työ. Ja sitä kohti menen. Että saisin tehdä vain tätä kokopäiväisesti. Ja joskus saada ihan oma työntekijäkin jakamaan ajatuksia, taitoa ja näitä ihania hetkiä.

Mutta yksi päivä kerrallaan kohti unelmia!
Ihania sellaisia toivon myös sinulle.

Mun unelmani lähti liikkeelle vaatekaapista, jonka halusin uudistaa nykyaikaiseksi ja ympäristön ystäväksi, kadottamatta tyyliäni. Luoda säilyviä klassikoita. Halusin päivittää oman ajatusmaailmani kulutukseni ympärillä ja samalla tehdä siitä helpompaa myös muille. 

Kiitos kun luit,

Petronella/

P E N E collection